Lappajärven 4H-yhdistys 

Ajankohtaista:

-4H-kerhot jatkuvat jälleen! Kerhot löydät täältä⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Toimintamme on lapsi- ja nuorisolähtöistä, läpinäkyvää ja voittoa tavoittelematonta.
Emme kuitenkaan ole hyväntekeväisyysjärjestö emmekä omaa esimerkiksi rahankeräyslupaa. Nuorisotoiminnan kulut katamme osittain Lappajärven kunnalta saamallamme toiminta-avustuksella sekä Aluehallintoviraston suomalla kerhoavustuksella.


Erityisen tärkeä toimintamme mahdollistaja ovat jäsenemme. Avustuksemme määräytyvät sekä osallistujien, mutta ennen kaikkea jäseniemme perusteella. Jäsenmaksu on 40 euroa vuodessa yksilöjäseneltä ja 85 eurolla jäsenyyden saa koko perheelle. Jäsenyys ei sido mihinkään ja sen voi perua koska tahansa. Jäseneksi liittymällä ja jäsenmaksun maksamalla vaikutat siihen, että yhdistyksemme on tulevaisuudessakin toteuttamassa paikallista lapsi- ja nuorisotyötä!


Liity jäseneksi alla olevasta linkistä

4H-harrastus on matallalla kynnyksellä harrastamista.  Meillä koet onnistumisia ja saat innostavia kokemuksia yhdessä kavereiden kanssa. Yhdistyksemme tärkein toimintamuoto on kerhot. Järjestämme kursseja sekä erilaisia tapahtumia, sekä lisäksi työllistämme nuoria.  Lähde mukaan ja pyydä ystävääsikin mukaan toimintaan.  


4H-liiton uutisia: