Ysit töihin

4H:n avulla Ysit töihin

 Joka vuosi noin 50 000 nuorta päättää peruskoulun. Tuolloin vastuun ottaminen omasta elämästä tulee ajankohtaiseksi ja lyhytkin työkokemus on tässä vaiheessa erityisen tärkeä.

 4H-järjestön Ysit töihin -toiminnassa parannetaan nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitoja tarjoamalla nuorille valmennusta ja koulutusta. Toiminnan tavoitteena on työllistää nuoria vähintään kahden viikon ajaksi 9. luokan jälkeisenä kesänä.

Onnistunut kesätyökokemus 16-vuotiaana vahvistaa nuoren uskoa selviytymiseen työelämässä. Ensimmäinen työpaikka avaa tietä seuraavalle ja samalla on mahdollisuus jättää nuorelle muistijälki, että oma kunta on hyvä paikka tehdä työtä ja yrittää.

Kesätyötä voivat toiminnan kautta nuorille tarjota yritykset, erilaiset yhteisöt ja kotitaloudet. Työnantajia voi askarruttaa mm. nuoren osaaminen, perehdytys ja lainsäädäntö. Heille tarjotaan tukea ja kannustusta alaikäisten työllistämisessä Ysit töihin -toiminnan kautta.

 Toiminnan tärkeimpinä yhteistyökumppaneina toimivat kunta ja koulut. Paikalliset 4H-yhdistykset kouluttavat 9.-luokkalaisille Ajokortti työelämään -koulutuksen osana opinto-ohjaajan tunteja. Koulutuksessa käydään läpi muun muassa työnhaku ja työelämän pelisäännöt sekä työntekijän oikeudet ja velvollisuudet.

4H:n unelma on, että jokainen 9. luokan päättävä saa kahden viikon työkokemuksen tai työllistää itsensä 4H-yrittäjänä. 4H-yhdistykset tukevat nuoria työpaikkojen hankinnassa sekä viestivät paikkakunnalla nuorten työllistämisen tärkeydestä. Kesätyötä tarjoavat yritykset, kunnat, erilaiset yhteisöt ja kotitaloudet. 

4H-yhdistykset tarjoavat myös lisäkoulutusta nuorille, mm. 4H-yritys- ja Työt alkavat -koulutuksia. Nuoret voi ottaa töihin myös paikallisen 4H-yhdistyksen kautta. Toiminnassa seurataan nuorten sijoittumista kesätyöhön ja kootaan palautetta sekä nuorten että työnantajien kokemuksista.

 Ysit töihin -toimintaa toteutetaan jo 124 kunnan alueella. Lukuvuonna 2021–2022 kesätöitä sai 10 720 yhdeksäsluokkalaista, eli 67 prosenttia toiminta-alueen nuorista.


Ysit töihin -hankkeen toteuttaa 4H-järjestö Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella.


Lappajärven 4H-yhdistys 
Kirsi Sänkiaho, toiminnanjohtaja

040/1668410

lappajarvi@4h.fi

Facebook: Lappajärven 4H

Instagram: lappajarven4h

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Kiinnostaako unelmaduuni, jossa voit tehdä mitä haluat, valita työajat ja tienata jopa tuhansia euroja? Perustamalla 4H-yrityksen, olet itsesi pomo!
Saimme loppuvuodesta lahjoituksen @jpyp.fi  nuorten yrittäjyyden edistämiseen ja huhtikuun 4H-yrityskoulutukseen ilmoittautuneet Lappajärveläiset nuoret saavat koulutukseen oppaan sekä hieman evästä. Imoittaudu 4H-yrityskoulutukseen mainoksen ohjeistuksen mukaisesti ja ota yhteyttä 4H Kirsiin 040/1668410 oppaan ja välipalan saamiseksi.